Siirry sisältöön

KASE Kasvuohjelma - hankekokonaisuus

Suurhankkeet mahdollistavat osaltaan kasvavan, kehittyvän ja elinvoimaisen Kaustisen seudun.

Tällä sivulla pääset ajantasaisesti seuraamaan suurhankkeisiin valmistautumista ja hankkeiden etenemistä.

KASE Kasvuohjelma on monipuolinen hankkeiden kokonaisuus

Kaustisen seutukunta toteuttaa KASE Kasvuohjelma -kokonaisuutta, joka koostuu useammasta kehittämishankkeesta. Kasvuohjelman perusajatus on tukea alueemme kuntia ja yrityksiä tulevaisuuteen valmistautumisessa. Seutukunnan alueelle suunnitellut suurhankkeet ovat merkittävä tekijä lähitulevaisuudessa jopa 1,5 miljardin euron investointiarvollaan.

Lisäksi Kasvuohjelma kokonaisuus avaa uusia yritysverkostoja ja auttaa yrityksiämme kehittymään yhdessä. KASE Kasvuohjelmaan kuuluu myös yrityspalveluidemme kehittäminen siten, että voimme myös jatkossa olla yksi Suomen yritysintensiivisimmistä alueista.

Käynnissä: KASE Kasvuohjelma - yritysverkostojen ja -palveluiden kehittäminen

Tässä hankkeessa tuemme yritysten verkostoitumista ja alihankintaverkostojen kehittymistä suurhankkeiden tarpeisiin. Tuemme yrityksiä selvityksillä, tilaisuuksilla, valmennuksilla ja ulkopuolisten asiantuntijoiden avulla. Kehitämme hankkeessa myös yrityspalveluitamme.

Lue lisää hankkeesta täältä

Projektipäällikkö: Timo Pärkkä, timo.parkka(at)kaustisenseutukunta.fi; +358 40 757 3519

Projektin toteutusaika: 1.1.2020 - 31.12.2022

Rahoittaja: Keski-Suomen ELY-keskus

 

Päättynyt: KASE Kasvuohjelma -ennakkovaikutusten arviointi

Linkki taloudellisten kokonaisvaikutusten ennakkoarviointiin

Projektipäällikkö Timo Pärkkä, timo.parkka(at)kaustisenseutukunta.fi, +358 40 757 3519

Projektin toteutusaika: 1.11.2018 - 30.4.2019

Rahoittaja: Keski-Pohjanmaan maakuntaliitto, AIKO/ERM-rahoitus (TEM)

Löydä nopeasti etsimäsi