Siirry sisältöön
  • Yrityksille
  • Seututoiminta
4.1.2023

Tomas Luoma on aloittanut työnsä Kaustisen seutukunnan yrityspalveluissa

Kaustisen seutukunnan KASE Yrityspalvelun henkilöstö on vahvistunut uudella asiantuntijalla. Yrityskehittäjä Tomas Luoma on aloittanut tehtävässään 1.1.2023.

Tomas Luoman tehtävät suuntautuvat pääosin yritysten välisen yhteistoiminnan ja verkostoitumisen sekä alueen toimialojen kehittämiseen. Tomaksen tehtäviin sisältyy yritysten välisen yhteistyön ja toimialojen kehittäminen, yritysryhmien ja -verkostojen kehittäminen sekä näihin liittyvien hankkeiden valmistelu ja toteuttaminen. Tomaksen vastuualueeseen kuuluvat myös sijoittumispalvelut ja aluemarkkinointi sisältäen alueelle sijoittuvien yritysten hankinnan sekä alueen markkinoinnin elinkeinoelämälle. Suurhanketoimiston palvelujen kehittäminen ja tuottaminen ovat myös osa työnkuvaa. Lisäksi Tomaksen tehtäviin sisältyy yrityskohtaista ohjausta ja neuvontaa.

- Hyvä työporukka ja mielenkiintoinen tehtävä. Myös maaseutu toimialueena on kiinnostava ja merkityksellinen. Tunnen alueen yrityksiä jo jonkin verran oman yrittäjyyden ja aikaisempien työpaikkojen kautta, mutta odotan innolla, että pääsen tutustumaan yrityskenttään lisää, iloitsee uusi yrityskehittäjä Tomas Luoma.

Yrityskehittäjä Jarmo Finnilä ja yritysneuvoja Erkki Laide jatkavat KASE Yrityspalveluissa nykyisissä tehtävissään. Jarmo Finnilän asiakkaina ovat pääosin kehittyvät ja kasvavat yritykset. Jarmo avustaa yrityksiä tarpeiden mukaan esimerkiksi kasvuun, innovaatioihin, teknologiaan, kansainvälistymiseen ja investointeihin liittyen. Myös rahoitukseen, toimitiloihin, koulutukseen ja rekrytointiin liittyvissä kysymyksissä voi kääntyä Jarmon puoleen. Erkki Laiteen asiakkaina ovat pääosin aloittavat ja muutostilanteissa olevat yrittäjät sekä toimivat yritykset tarpeen mukaan. Aloittavien yritysten neuvontaan sisältyy mm. yritysidean arviointia, liiketoimintasuunnitelman, kannattavuuslaskelmien ja asiakirjojen laadintaa sekä rahoitukseen ja tukiin liittyviä selvityksiä ja hakemusten laadintaa. Erkki neuvoo yrityksiä myös muutostilanteissa esimerkiksi omistajanvaihdoksiin ja yrityskauppoihin liittyvissä tilanteissa, taloudellisissa vaikeuksissa ja yritystoiminnan lopettamisessa.

- Seutukunnassa on jo käynnistynyt ja käynnistymässä merkittäviä investointihankkeita. Nämä satojen miljoonien hankkeet tuovat alueen yrityksille runsaasti mahdollisuuksia, mutta edellyttävät myös toiminnan kehittämistä ja aktiivista verkostoitumista. Tomaksen laaja osaaminen ja yritystoiminnan kokemus soveltuu erinomaisesti yritysten yhteistyön ja verkostoitumisen kehittämiseen seudullamme. Samalla KASE Yrityspalvelun osaaminen ja resurssit seutumme yritysten neuvontaan laajenevat entisestään, toteaa kehittämisjohtaja Petri Jylhä.

Tomaksen, Jarmon ja Erkin toimialueena ovat kaikki seutukunnan kunnat: Halsua, Kaustinen, Lestijärvi, Toholampi ja Veteli. He tulevat mielellään käymään yrityksissä paikan päällä. Tarvittaessa sopiva tapaamispaikka löytyy jokaisesta kunnasta. Myös etäneuvottelut, sähköposti tai perinteinen puhelu onnistuvat hyvin.

Ota yhteyttä!

Jarmo Finnilä, yrityskehittäjä, p. 050 337 3538

Erkki Laide, yritysneuvoja, p. 044 561 2154

Tomas Luoma, yrityskehittäjä, p. 040 656 5303

sähköpostit Salli JavaScriptin suoritus selaimesi asetuksista nähdäksesi sähköpostiosoitteet


Lisätiedot: Petri Jylhä, kehittämisjohtaja, p. 050 551 3030, Salli JavaScriptin suoritus selaimesi asetuksista nähdäksesi sähköpostiosoitteet