Siirry sisältöön
  • Yrityksille
  • Seututoiminta
  • Työllisyys
21.2.2023

Kaustisen seutukunta ja Keksintösäätiö uusimpina jäseninä mukaan mikroyrittäjyyttä edistävään kumppanuusverkostoon

Kaustisen seutukunta on liittynyt mukaan Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutissa toimivan Mikroyrittäjyyskeskus MicroENTREn kumppanuusverkostoon. MicroENTRE on laajentunut jo lähes 30 jäsenen valtakunnalliseksi verkostoksi. Kumppanuusverkoston tavoitteena on jäsenten yhteinen työ mikroyrittäjyyden edistämiseksi ja ohjata MicroENTREn strategista toimintaa.

Kaustisen seutukunnan yrityspalvelut tuovat verkostoon erityisesti maaseutumaisen toimintaympäristön näkökulmaa mikroyritysten kehittämiseen. Myös uutena verkostoon liittynyt Keksintösäätiö tuo verkostoon keksintöjen sekä innovaatioiden erityisasiantuntijuutta. 

”Kaustisen seutukunnan alueella toimii hyvin paljon pieniä, 1-5 henkeä työllistäviä, mikroyrityksiä, ja ne ovat tärkeä osa elinvoimaamme ja tulevaisuuttamme. Haluamme osaltamme kumppanuusverkostossa vaikuttaa siihen, että maaseutumainen toimintaympäristö on mukana mikroyrityksiin ja niiden toimintaedellytyksiin kohdistuvassa tutkimus-, kehitys- ja koulutustoiminnassa”, toteaa kehittämisjohtaja Petri Jylhä Kaustisen seutukunnasta.  

Vuoden 2021 alusta toimineen kumppanuusverkoston toiminta on osa Opetus- ja kulttuuriministeriön Oulun yliopistolle myöntämää mikroyrittäjyyden tutkimuksen ja koulutuksen valtakunnallista tehtävää, jota Kerttu Saalasti Instituutti toteuttaa. Kumppanuusverkosto tukee MicroENTREn tarkoitusta tuottaa tutkittua tietoa mikroyrittäjyydestä sekä tarjota mikroyrittäjyyteen liittyvää koulutusta. 

”Oma toimintatapamme perustuu kumppanuuksiin ja verkostomaiseen toimintaan valtakunnallisesti. Kumppanuusverkosto ohjaa strategisesti tekemäämme mikroyrittäjyyteen liittyvää tutkimusta, tutkitun tiedon soveltamista käytännön yrityspalveluiksi sekä tutkittuun tietoon perustuvaa verkkokoulutusta”, kertoo tutkimusjohtaja Anna-Mari Simunaniemi.

Kumppanuusverkoston puheenjohtajuus kiertää kumppaneiden kesken vuosittain. Vuoden 2023 puheenjohtaja, elinkeinoasiamies Olli Kokander SavoGrow:sta on tyytyväinen verkoston toimintaan: ”Elämme uuden kynnyksellä, kun uusi EU-ohjelmakausi on alkamassa ja alueilla odotetaan kuumeisesti, koska rahoitushanat aukeavat. Uutena rahoituksena alueilla on JTF-rahoitusta runsaasti tarjolla. Suurin haaste lienee kaiken rahoituksen käyttäminen tavoiteajassa. Toivoa sopii, että uusissa rahoituslinjauksissa on sellaisia instrumentteja, jotka tukevat aiempaa paremmin myös pienten yritysten tarpeita. Tämä on ollut hyvä ja vuorovaikutteinen yrityskehittäjien keskustelufoorumi. Pidetään se sellaisena myös tänä vuonna.”

Verkosto on avoinna mikroyrittäjyyden edistämisestä kiinnostuneille uusille jäsenille. Jatkossa mukaan voidaan liittää myös esimerkiksi yrittäjäyhdistyksiä ja muita toiminnasta kiinnostuneita.

Kysy lisää:

Petri Jylhä, kehittämisjohtaja
Kaustisen seutukunta
Salli JavaScriptin suoritus selaimesi asetuksista nähdäksesi sähköpostiosoitteet
p. 050 551 3030

Martti Saarela, kehityspäällikkö, ohjelmajohtaja
Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutti, mikroyrittäjyyskeskus MicroENTRE®
Salli JavaScriptin suoritus selaimesi asetuksista nähdäksesi sähköpostiosoitteet
p. 050 473 5470