Siirry sisältöön
  • Yleinen
6.5.2020

Yksinyrittäjien tukihakemuksia ennakoitua vähemmän

Koronaepidemian negatiivisia taloudellisia vaikutuksia lieventämään tarkoitettua yksinyrittäjätukea on Kaustisen seutukunnassa hakenut tähän mennessä yhteensä 57 yksinyrittäjää. Kunnat ovat aloittaneet päätösten tekemisen ja tukien maksamisen yrittäjille.

Kaustisen seutukunta toimii Kaustisen, Vetelin, Toholammin, Halsuan ja Lestijärven kuntien yksinyrittäjille tarkoitetun tuen koordinoijana tarjoten yrittäjille neuvontaa ja opastusta 2 000 euron avustuksen hakuun. Seutukunta toimii myös hakemusten esikäsittelijänä, jäsenkuntien tehdessä päätökset tuen myöntämisestä.

-Yksinyrittäjille tarkoitetun tuen tukihakemuksen on tähän mennessä jättänyt hieman alle 60 yrittäjää. Heti tuen avauduttua hakemuksia tuli enemmän, minkä jälkeen uusien hakemusten määrä on ollut suhteellisen alhainen. Kokonaisuudessaan hakemusten määrä on alhaisempi kuin ennakkoon arvioimme, kertoo Kaustisen seutukunnan yritysneuvoja Erkki Laide.

Kertaluonteinen 2000 euron tuki on tarkoitettu päätoimisille yksinyrittäjille, joilla ei ole työntekijöitä ja joiden toimintaan koronavirusepidemia on vaikuttanut negatiivisesti 16.3.2020 alkaen.

- Yksinyrittäjien tuen saamisen edellytyksenä olevan 30 prosentin aleneman myyntituotoista 16.3. jälkeen osoittaminen on vielä ollut osalle yrityksistä, kirjanpitoviiveestäkin, johtuen hankalaa. Huhtikuu on ollut yhä useammalle yrittäjälle hiljaisempaa aikaa ja kehotammekin kaikkia yksinyrittäjiä tekemään hakemuksen, jos koronavirusepidemia on vaikuttanut negatiivisesti toimintaan. Me myös neuvomme ja autamme hakemusten tekemisessä, jotta kaikki tukeen oikeutetut ja tukea tarvitsevat pystyvät hakemuksen jättämään, toteaa Laide.

Kaustisen seutukunnan yritykset ovat hieman hitaamman alun jälkeen aktivoituneet ELY-keskuksen ja Business Finlandin välittämien häiriötilannerahoitusten hakemisessa. Näiden rahoitusten kysynnän kasvu oli ennakoitavissa seutukunnan aiemmin yrittäjille toteuttaman kyselyn perusteella.

-Monet palvelualan yritykset, erityisesti ne, joiden liiketoiminta perustuu henkilökohtaiseen asiakaskontaktiin, kohtasivat koronakriisin ensimmäisenä. Merkkejä kysynnän hiipumisesta myös muiden toimialojen osalta on saatu huhtikuun aikana lisää. Tilausten ja tarjouskyselyjen määrät ovat laskeneet monissa yrityksissä verrattuna edellisiin vuosiin. On hyvä, että apua tarvitsevat yritykset ovat aktivoituneet tukien hakemisessa. Me seutukunnalla autamme kaikkia apua tarvitsevia yrityksiä myös näiden tukihakemusten laatimisessa, sanoo Kaustisen seutukunnan yrityskehittäjä Jarmo Finnilä.

 

Lisätietoja antavat

Petri Jylhä, Kaustisen seutukunta, kehittämisjohtaja, p. 050 551 3030 

Jarmo Finnilä, Kaustisen seutukunta, yrityskehittäjä, p. 050 337 3538 

Erkki Laide, Kaustisen seutukunta, yritysneuvoja, p. 044 561 2154

Hannu Jyrkkä, Vetelin kunta, kunnanjohtaja, p. 050 579 0101

Arto Alpia, Kaustisen kunta, kunnanjohtaja, p.  040 056 9401

Jukka Hillukkala, Toholammin kunta, kunnanjohtaja, p. 040 150 5201

Esko Ahonen, Lestijärven kunta, kunnanjohtaja, p.  050 3823 201

Jari Penttilä, Halsuan kunta, kunnanjohtaja, p.   040 680 2202