KASE Smart Countryside: Kuitua kylille-hanke on ollut käynnissä ensimmäisen toimintavuoden. Hankkeen toimenpiteiden avulla valokuituverkko tulee laajenemaan tämän ja ensi vuoden aikana ainakin kolmella uudella alueella – Halsualla, Kaustisella ja Ullavassa. Lisäksi viranomaiskäsittelyssä investointitukipäätöstä odottaa viisi uutta valokuidun kyläverkkoa.
Kattava tieto valokuituverkon laajentamistarpeista
Kuitua kylille -hankkeen tavoitteena on koota kattava tieto alueen tietoliikenneyhteyksien laajentamistarpeista sekä valokuituyhteyksistä kiinnostuneista asukkaista ja yrityksistä. Hankkeen avulla pyritään edistämään valokuidun laajentumista myös niille alueille, missä sitä ei vielä ole ollut saatavilla. Hankealueeseen kuuluu Halsua, Kaustinen, Lestijärvi, Toholampi, Perho ja Veteli sekä Kokkolan kaupunki entisen Ullavan kunnan osalta.
Hankealueelta on kerätty tietoa kiinnostuksesta valokuituliittymän tilaamiseen monin eri tavoin. Koko alueen laajuinen valokuitukysely saavutti vajaa 100 vastausta, joista ilmeni valokuituverkon laajentamisen tarpeita joka puolella hankealuetta. Tämä tukee aiempaa käsitystä siitä, että mobiiliyhteydet eivät yksinkertaisesti riitä nykypäivän tiedonsiirtoon. Hankealueella kiinteän verkon laajakaistasaatavuus (100 Mbit/s) parani jo vuoden 2021 aikana kolme prosenttiyksikköä ja oli vuoden vaihteessa 27 % kaikista kotitalouksista. EU komission Green Deal -tavoitteena on, että vuoteen 2025 mennessä vastaavat yhteydet ovat saavutettavissa jokaiselle – myös Suomessa
Valokuituverkon rakentamishankkeiden mahdollistaminen
Tehtyjen selvitysten perusteella paikallinen valokuitutoimija KaseNet on aloittamassa kolmen uuden valokuidun kyläverkon rakentamisen. Kyläverkkojen rakentamiseen on tulossa investointitukea EU:n maaseuturahastosta. Kyläverkot rakentuvat Halsualla keskustasta Hietalahteen, Kaustisella Vissavedentielle ja Ullavassa Hanhisalosta kohti Länttää. Kuitukaapelia vedetään maahan näissä hankkeissa noin 30 kilometriä, minkä avulla alueilla päästään nauttimaan huippunopeiden ja toimintavarmojen yhteyksien mahdollisuuksista. Rakennettavien kyläverkkojen yhteysnopeudet ovat nostettavissa jopa 1 Gbit/s asti.
Kuitua kylille -hankkeen avulla pyritään mahdollistamaan uusien valokuituverkkoalueiden rakentuminen. Myös kuntien kanssa on tehty selvitystyötä uusien tukimuotojen löytämiseksi alueen valokuidun saatavuuden parantamiseksi. Tästä hyvänä esimerkkinä valtion uudessa laajakaistatukiohjelmassa on meneillään markkina-analyysi viidestä uudesta kyläalueesta. Markkina-analyysin valmistuttua selviää näiden alueiden kelpoisuus mahdolliseen valtion investointitukeen kuntaosuuden lisäksi.
Tietoisuuden lisääminen valokuidun eduista ja mahdollisuuksista
Valokuitu takaa laadukkaan ja käyttöturvallisen yhteyden nyt ja tulevaisuudessa. Huippunopeat yhteydet lisäävät alueen elinvoimaa ja asumisviihtyisyyttä. Yhdellä valokuituliittymällä mahdollistat kodin kaikkiin älylaitteisiin toimivat ja laadukkaat yhteydet. Ihmisten ja yritysten tulee pystyä hyödyntää uudenlaisia kehittyviä sisältöjä ja palveluita. Tulevaisuudessa kuntien uusia palveluita voivat olla mm. sähköiset terveydenhuolto- ja asiointipalvelut. Esimerkiksi videoyhteys lääkäriin vaatii nopean yhteyden kuvan vastaanottamiseen, mutta erityisesti myös lähettämiseen. Tässä asiassa valokuituyhteys tuo huomattavaa etua verrattaessa mobiiliyhteyksiin, joissa tiedon lähetysnopeus on yleensä huomattavasti pienempi kuin latausnopeus.
Kuitua kylille -hankkeessa on järjestetty webinaari ja kyläiltoja eri puolilla hankealuetta, jotta tieto näistä valokuidun eduista ja mahdollisuuksista leviäisi mahdollisimman laajalle. Lisäksi hanke on jalkautunut erilaisiin kylätapahtumiin aktiivisesti. Epätietoisuuden poistaminen ja faktojen tuominen ihmisten tietoisuuteen lisää kiinnostusta kuituliittymän tilaamiseen. Mitä enemmän kiinnostuneita kuituliittymän tilaajia löytyy samalta alueelta, sitä suuremmalla todennäköisyydellä valokuituverkon laajeneminen alueelle on mahdollista.
100 uutta valokuituliittymää
Kuitua kylille -hanke jatkaa toimintaa valokuituyhteyksien parantamiseksi vielä pitkälle ensi vuoteen. Tämänhetkisten kyläverkkosuunnitelmien lisäksi tavoitteena on mahdollistaa valokuituverkon laajeneminen vielä muille uusille alueille. Hankkeen alussa määrällisenä tavoitteena ollut 100 uutta valokuituliittymää tulee suunnitelmien toteutuessa täyttymään helposti.
Mikäli sinunkin asuinalueeltasi puuttuu vielä huippunopeat valokuituyhteydet, voit ilmoittaa alueesi tästä.
Lisätiedot:
Santtu Lehto, projektipäällikkö
040 195 6333 / Salli JavaScriptin suoritus selaimesi asetuksista nähdäksesi sähköpostiosoitteet