Siirry sisältöön
  • Yrityksille
18.5.2020

Maaseudun yritysten, alkutuotannon ja kalatalouden koronatuet avattiin tänään

Koronavirusepidemiasta kärsiville maaseudun mikroyrityksille, eräille maatalouden alkutuotannon ja kalatalouden yrityksille aletaan myöntää väliaikaista kriisitukea. Koronaviruspandemiasta johtuviin talousvaikeuksiin tarkoitettujen tukien haku on avautunut 18.5.2020. Taloudellista tukea voivat hakea maatilojen yhteydessä toimivat yritykset, maataloustuotteita jalostavat ja myyvät mikroyritykset, maatalouden alkutuotannon sekä kalastuksen, vesiviljelyn, kalanjalostuksen ja kalakaupan yritykset. 

Maaseudun yritysten väliaikainen tuki auttaa yrityksiä, joiden taloudellinen tilanne on heikentynyt koronaviruspandemian aiheuttamien markkina- ja tuotantohäiriöiden takia. Tuen tavoitteena on helpottaa yritysten sopeutumista poikkeustilanteeseen ja jatkamaan toimintaansa kannattavasti sekä turvaamaan työpaikkoja siirryttäessä kohti normaaliolosuhteita. Tuki on tarkoitettu  maatilojen yhteydessä harjoitettavaan yritystoimintaan sekä alle 10 henkilöä työllistäville yrityksille, jotka jalostavat ja myyvät maataloustuotteita. Tuen määrä on 5 000–10 000 euroa, ja tukea voi saada korkeintaan 80 prosenttia esitetyistä menoista. Tukea voi käyttää yrityksen toiminnan jatkumisen turvaaviin, välttämättömiin menoihin, kuten henkilöstö-, kiinteistö- ja vuokrakuluihin. 

Alkutuotannon väliaikainen tuki on tarkoitettu alkutuotannon alalla toimiville, koronakriisistä suoraan kärsineille yrityksille. Tällaisia ovat esimerkiksi sellaiset erikoistuneet maatilat, porotilat ja puutarhatilat, jotka myyvät tuotteitaan suoraan ravintoloille tai muille ostajille, ja joiden tuotteiden menekki on pysähtynyt tai merkittävästi pienentynyt koronakriisin vuoksi. Tukea voi saada 5 000–10 000 euroa. Tukea voi saada korkeintaan 80 prosenttia esitetyistä menoista. 

Kalatalouden väliaikaista tukea voivat hakea kalatalousalan yritykset, joiden taloudellinen tilanne on merkittävästi heikentynyt koronavirusepidemian vuoksi 31.12.2019 jälkeen. Avustuksen tarkoituksena on yritystoiminnan jatkumisen turvaaminen epidemiasta johtuvien merkittävien markkina- ja tuotantohäiriöiden aikana. Tuen määrä voi olla korkeintaan 80 prosenttia ELY-keskuksen arvioimasta välttämättömästä taloudellisesta sopeuttamistarpeesta. Avustus voi olla suuruudeltaan 3 000 – 10 000 euroa. Tuen määrän harkinnassa otetaan huomioon yrityksen saamat muut avustukset koronavirusepidemian vaikutusten hallintaan. 


Tarkemmat tiedot siitä mihin tuki on tarkoitettu, mitkä ovat tukiehdot sekä ohjeet tukihakemusten tekemiseen löytyvät ELY-keskuksen sivuilta:
Maaseudun yritysten, alkutuotannon ja kalatalouden koronatuki
 

Lisätietoja antavat:

Jarmo Finnilä, Kaustisen seutukunta, yrityskehittäjä, p. 050 337 3538
Erkki Laide, Kaustisen seutukunta, yritysneuvoja, p. 044 561 2154
Timo Pärkkä, Kaustisen seutukunta, projektipäällikkö, p. 040 757 3519