Siirry sisältöön
  • Yrityksille
  • Seututoiminta
  • Kiertotalous
25.4.2025

Kutsu Oppia biohiilen tuotantoon – hankkeen tutustumismatkalle

Tervetuloa tutustumaan biohiilen ihmeelliseen maailmaan!

Oppia biohiilen tuotantoon – hanke järjestää tutustumismatkan Ruotsissa sijaitseviin Pohjoismaiden merkittävimpiin biohiilituotantoa harjoittaviin yrityksiin. Matkalla näemme, kuinka biohiiltä valmistetaan teollisesti moderneissa tuotantolaitoksissa. Lisäksi näemme kuinka monipuolisesti biohiiltä käytetään eri käyttökohteissa mm. maataloudessa. Paluumatkalla tutustumme myös erääseen Suomen merkittävimpään biohiilialan yritykseen.  

Oppia biohiilen tuotantoon – hanke on organisoinut koko matkan kokonaisuuden valitun matkanjärjestäjän kanssa yhteistyössä. Matka toteutetaan laadukkaalla turistibussilla (varustuksena mm. wc). Matkalle lähdetään 19.5. klo 12:00 Kaustisen kunnantoimiston pihasta. Matkalla on kaksi laivayöpymistä ja kaksi hotelliyöpymistä. Matka on tarkoitettu Pirityiset ry:n toimialueen yrityksille / yritysten edustajille (Halsua, Kaustinen, Lestijärvi, Perho, Toholampi, Veteli sekä Kokkolan kaupungin Kälviä, Lohtaja ja Ullava) sekä muille biohiiliasioista kiinnostuneille Pirityiset ry:n toimialueella asuville henkilöille. Paluu tapahtuu Kaustisen kunnantoimiston pihaan 23.5. n. klo 16:00.  

Kaustisen seutu haluaa olla edelläkävijä maaseudun uudistamisessa ja hyödyntää muuttuvan seutumme mahdollisuudet. Biohiili on nousemassa yhdeksi merkittävimmäksi hiilen talteenoton menetelmäksi. Biohiiltä käyttämällä voidaan ehkäistä hiilidioksidipäästöjä ilmakehään. Nyt on ainutkertainen mahdollisuus tutustua mielenkiintoisiin biohiilialan kohteisiin. 

Majoitus jaetussa 2hh/hytissä. Matkalle osallistuvien omavastuu on 195 € (alv. 0 %).  
 
Oppia biohiilen tuotantoon –hanke on Pirityiset ry:n rahoittama.  
 
Käyntikohteet:  
https://nsr.se
https://skanefro.se 
https://www.telge.se 
https://carbofex.fi 

Sitovat ilmoittautumiset 5.5. klo 8.00 mennessä: https://forms.office.com/e/q1swMVWMuz
 
 Matkaan liittyvät tiedustelut:  
 
Reijo Virtanen, projektipäällikkö  
Salli JavaScriptin suoritus selaimesi asetuksista nähdäksesi sähköpostiosoitteet