Siirry sisältöön
  • Yrityksille
6.5.2021

Yrittäjien virtuaaliaamukahveilla aiheena Lestijärven tuulivoimahanke

Kaustisen seutukunnan yrityspalvelut on viime syksystä lähtien järjestänyt yrittäjille suunnattuja virtuaalisia aamukahveja. Tilaisuuksia on järjestetty noin kerran kuussa, sopivien teemojen ja aiheiden ympärillä. Virtuaalisten aamukahvien tarkoitus on pitää yrittäjät ajan tasalla ajankohtaisista yrityksiä koskevista asioista.  

Toukokuun aamukahveilla keskiviikkona 5.5. käsiteltiin Lestijärven tuulivoimahanketta. Hankkeen valmistelusta vastaava Euroopan suurin maatuulivoimayhtiö OX2 oli mukana virtuaalikahveilla. Eero Kujanen ja Jommi Tervo OX2:lta esittelivät yrittäjille Lestijärven hankkeen tarpeita ja aikataulua, kuten urakointimalliin ja aloitukseen sekä hankkeen valmistumiseen liittyviä asioita.  Tämänhetkisen arvion mukaan valmius rakentamisen aloittamiseen on alkuvuodesta 2022. 

Nyt käynnistyneessä tuulivoimahankkeessa Lestijärvelle rakennetaan 69 tuulivoimalaa. Koko tuulivoimapuiston teho on 400 megawattia. Tuulivoimarakentamisen liittyvät tarjouspyynnöt on lähetetty pääurakoitsijoille. Suomen suurin tuulivoimahanke oheishankkeineen tarjoaa seutukunnan yrityksille runsaasti työmahdollisuuksia.   

Virtuaaliaamukahveilla oli paikalla noin 30 alueen yritysten edustajaa. Yleisön kysymykset liittyivät hankkeen urakkarakenteeseen, ja siihen kenen kanssa yritykset voivat olla yhteydessä hankkeeseen liittyen. KASE Kasvuohjelma - Yritysverkostojen ja palveluiden kehittäminen -hankkeen projektipäällikkö Timo Pärkkä esitteli Kaustisen seutukunnan Suurhanketoimistoa, ja sen roolia alueen yritysten ja suurhankkeiden välisenä kanavana.  

Lestijärven tuulivoimahankkeessa KASE Suurhanketoimisto edistää seuraavaksi urakoitsijoiden ja toimijoiden yhteistyötä keräämällä yritysten ilmoittautumis- ja yhteystiedot, ja järjestämällä urakoitsijan ja paikallisten urakoitsijoiden markkinavuoropuhelun syksyllä 2021. Suurhanketoimisto jakaa tietoa, järjestää tapahtumia ja auttaa yrityksiä luomaan verkostoja ja yhteistyökumppanuuksia. Suurhanketoimisto on pitkälti digitaalisia ratkaisuja hyödyntävä palvelukokonaisuus, jonka kautta suurhankkeita suunnittelevat ja toteuttavat tahot ja alueemme yritykset voivat kehittää yhteistyön edellytyksiä.  

Suurhanketoimistoon pääset täältä. 

Lisätietoa:  Timo Pärkkä, projektipäällikkö, p. 040 757 3519, Salli JavaScriptin suoritus selaimesi asetuksista nähdäksesi sähköpostiosoitteet