Siirry sisältöön
  • Yrityksille
18.3.2022

Yritysten kehittämisavustushaku on auki - ensimmäinen hakujakso päättyy 10.4.2022

Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027-ohjelman yritysrahoitushaku on avautunut. Keski-Pohjanmaalla ja Kaustisen seutukunnassa rahoittajana toimii Keski-Suomen ELY-keskus.  

Rahoitusta kehittämiseen ja investointeihin 

Rahoitusta myönnetään ohjelmakaudella (2021–2027) yritysten erilaisiin kehittämis- ja investointihankkeisiin. Hankkeet voivat olla esimerkiksi tuotantoon, kansainvälistymiseen tai osaamiseen liittyviä. Hankkeilla tulee olla merkittävä vaikutus yrityksen toimintaan, uusiutumiseen, kasvuun ja kilpailukykyyn. Myös työllisyysnäkökohdat otetaan huomioon rahoitusta myönnettäessä. Rahoituksessa huomioidaan myös erityisesti hankkeen vähähiilisyyttä sekä ilmasto- ja ympäristöpositiivisia vaikutuksia edistävät asiat. 

Kuten edellisilläkin ohjelmakausilla, kehittämistoimiin tukea myönnetään enintään 50 prosenttia, investointihankkeissa tuen osuuden ollessa 10–35 prosenttia.  

Avustusta myönnetään hakujaksoissa 

Kehittämisavustusta haetaan uudella ohjelmakaudella hakujaksoissa, joita Keski-Pohjanmaalla aukeaa vuoden 2022 aikana alustavan suunnitelman mukaan kuusi kappaletta. Nyt auki olevalla hakujaksolla myönnetään rahoitusta ohjelman erityistavoitteen ”pk-yritysten kasvun ja kilpailukyvyn parantaminen” kriteerit täyttäville hankkeille. Tällä hakujaksolla rahoitusta on haettavana 1 125 000 euroa. 

Ensimmäisen hakujakso päättyy jo 10.4.2022. Hakujakson hakukriteereihin, tavoitteisiin sekä hankkeiden valintaperusteisiin voi tutustua tarkemmin täällä:  

https://eura2021.fi/hakuilmoitukset/hakuilmoitus/682263f0-b6be-48c7-8fad-b07d810d523d/ 

Vuoden 2022 alustava hakujaksosuunnitelma löytyy täältä: 

Hakujaksosuunnitelma EAKR-yritystuet läntinen RR-alue (rakennerahastot.fi) 

Yrityksen kehittämisavustuksen hakeminen 

Yrityksen kehittämisavustusta on haettava aina ennen hankkeen aloittamista. Avustusta haetaan sähköisesti uudesta EURA 2021-järjestelmässä. Rahoituksen hakeminen EURA2021-järjestelmän kautta edellyttää Suomi.fi-tunnistautumista. Yrityksen puolesta voi asioida henkilö, jolla on kaupparekisteriin tai YTJ:n merkitty nimenkirjoitusoikeus. 

EURA2021- Järjestelmä ohjaa ja neuvoo hakemuksen täyttämisessä. Järjestelmän ominaisuuksiin ja käyttöön löytyy tarkempia ohjeita EURA 2021-käyttöohjeesta: 

https://static.eura2021.fi/ohjeet/EURA_2021_-kaytto-ohje_hakijalle_ja_hanketoteuttajalle.pdf 

Lisätietoja  

ELY-keskusten valtakunnallinen pk-yritysten rahoitus- kysy neuvoa asiantuntijalta -palvelu, puh. 0295 024 800 (kello 9-15) 

ELY-keskuksen paikallinen yritysasiantuntija: Irma Liedes, puh. 0295 024 530 

Kaustisen seutukunnan Yrityspalvelut: 

Jarmo Finnilä, yrityskehittäjä, puh. 050 337 3538 

Erkki Laide, yritysneuvoja, puh. 044 561 2154