Siirry sisältöön
  • Tietoliikenneyhteydet
24.3.2022

Valokuituverkko laajenee Halsualla, Kaustisella ja Ullavassa

KaseNet Oy on saanut Kuitua kylille -investointihankkeilleen tukirahoituksen valokuidun kyläverkkojen rakentamiseen. Maaseuturahastosta myönnettävä tuki mahdollistaa verkon laajenemisen kolmelle uudelle alueelle. Rakennettavat kyläverkot sijaitsevat Halsualla taajamasta Hietalahteen, Kaustisella Vissavedentien alueella sekä Ullavassa Hanhisalo-Länttä alueella. Kokonaisuudessaan valokuitua tullaan vetämään alueille noin 27 kilometriä. 

- Hankkeiden toteutussuunnittelu on käynnissä, ja sen jälkeen kilpailutetaan urakoitsijat. Halsuan ja Ullavan kyläverkot on tarkoitus rakentaa jo tämän vuoden aikana. Vissavedentien alue rakennetaan seuraavana vuonna, KaseNetin toimitusjohtaja Vesa Haapaniemi aikatauluttaa rakentamista. 

Veteliin haettu kyläverkkotuki Heikkilän ja Annankallion alueille ei valitettavasti sisälly myönnettyyn tukipäätökseen. Kyläverkkoalueista tehtävän julkisen kuulemisen aikana ilmeni, että jokin toimija on suunnittelemassa seuraavan kolmen vuoden aikana markkinaehtoista valokuiturakentamista Vetelin alueille. Tämän vuoksi nämä alueet eivät olleet tukikelpoisia, ja ne rajattiin tuen ulkopuolelle. 

KaseNetin investointihankkeet ovat jatkoa Kaustisen seutukunnan Kuitua kylille -hankkeessa tehdylle selvitystyölle valokuituyhteyksien tarpeista ja mahdollisuuksista. Kuitua kylille-hankkeen avulla pyritään tuomaan kuitua niillekin alueille, joilla sitä ei vielä ole saatavilla, eikä sitä ole markkinaehtoisesti lähitulevaisuudessa tulossa. Hanke kohdistuu Kaustisen seutukunnan kuntien, Perhon sekä entisen Ullavan kunnan alueella.  

- Mahtava juttu! Kuitua kylille -hankkeen toimenpiteet alkavat tuottaa konkreettista tulosta. Nyt rakentuvilla kyläalueilla on selkeä tarve tietoliikenneyhteyksien parantamiselle. Harmittavasti osa suunnitelluista kyläverkoista eivät lopulta täyttäneet tukikriteerejä. Uskon kuitenkin vahvasti, että nämäkin alueet kuidutetaan lähitulevaisuudessa tavalla tai toisella, toteaa Kuitua kylille -hankkeen projektipäällikkö Santtu Lehto. 

Lisätiedot: 

Santtu Lehto, projektipäällikkö, Kuitua kylille -hanke, Salli JavaScriptin suoritus selaimesi asetuksista nähdäksesi sähköpostiosoitteet 

Vesa Haapaniemi, toimitusjohtaja, KaseNet Oy, Salli JavaScriptin suoritus selaimesi asetuksista nähdäksesi sähköpostiosoitteet 

www.kuituakylille.fi 

www.kasenet.fi