Jo perinteinen, kolmannen kerran järjestettävä, Tervatynnyri -pitchauskilpailu elävöittää jälleen Keski-Pohjanmaan elinkeinoelämää. Hyvillä liikeideoilla kannattaa nyt osallistua Tervatynnyri 2022 kisaan viimeistään 17.4.
Tervatynnyri-kisan ideana on rohkaista yrittäjyyttä ja uusia tuotteita ja palveluita. Pitch on lyhyt myyntipuhe, jonka tarkoituksena on herättää potentiaalisten sijoittajien ja yhteistyökumppanien kiinnostus.
Kilpailuun osallistutaan www.tervatynnyri.fi sivustolla vastaamalla kysymyksiin ideastaan. 6.5 järjestettävään Tervatynnyri 2022 finaalitapahtumaan valitaan 4 finalistia jotka pääsevät pitchaamaan ideaansa mm. sijoittajista koostuvalle tuomaristolle. Voittajalle on luvassa noin 5000 € palkinto.
”Aina kannattaa olla esillä, jos sinulla on idea. Ei kannata jäädä itsekseen miettimään, vaan kannattaa testata ideansa ja tuotetta. Sitä ei koskaan tiedä mitä vastaan tulee, kun kertoo tuoteideansa eteenpäin - erityisesti asiantuntijoille. Pitchauskilpailun voitto ei välttämättä ole se tärkein, vaikka mukava summa sekin olisi ollut. Me saimme palkintosummaakin isomman voiton, uuden yhteistyökuvion kautta”, kertoo Jarkko Liedes, joka on Codetag Oy:n perustajaosakas ja toimitusjohtaja. Codetag Oy osallistui Flatco SaaS tuotteellaan Tervatynnyri-pitchauskilpailuun vuonna 2020. Codetag Oy sai kilpailun ansiosta tuomaristosta sijoittajan ja hallituksen jäsenen.
Tapahtumaa organisoi Centria-ammattikorkeakoulu, Kokkolan seudunkehitys KOSEK, Kaustisen seutukunta, YritysKannus ja Viexpo. Lisäksi kilpailua ovat paikalliset yritykset tukemassa näitä ovat mm. SK Protect ja Keski-Pohjanmaan Osuuspankki.
Lisätietoja:
Janette Korpi
Centria-ammattikorkeakoulu
p. +358 50 438 1929
Salli JavaScriptin suoritus selaimesi asetuksista nähdäksesi sähköpostiosoitteet