KASE Tuulikelle-hankkeessa on tehty esiselvityksiä, jotka linjaavat uusia liiketoimintamahdollisuuksia Kaustisen seutukunnassa. Selvitykset koskevat bioterminaalien ja kalankasvatuksen kehittämistä sekä uusien datatalouden ratkaisujen hyödyntämistä osana alueen tulevaisuuden liiketoimintaympäristöä.
Bioterminaaliesiselvityksessä tunnistettiin useita logistiikan ja raaka-ainehankinnan näkökulmasta potentiaalisia sijainteja bioenergian solmukohdiksi. Terminaalit voisivat palvella erilaisten metsäbiomassojen, kuten rankapuun ja hakkeen mutta myös muiden uusiutuvien raaka-aineiden keräystä, varastointia ja jalostusta. Bioterminaalien jatkokehittäminen linkittyy alueella vahvasti mm. mahdollisen biohiilituotannon kehittymiseen.
Kalankasvatuksen roadmap-selvitys puolestaan linjaa, miten seutukunta voisi vastata kasvavaan kotimaisen kalan kysyntään hyödyntämällä olemassa olevaa osin vajaakäytöllä olevaa teollista infrastruktuuria. Tavoitteena on, että jatkossa voitaisiin valmistella uuden vientikelpoisen, vähäpäästöisen ja työllistävän elintarvikeketjun kehittämistä sisämaahan.
Osana kehitystyötä on myös laadittu selvitykset datatalouteen liittyvien liiketoimintojen edellytyksiä seutukunnassa. Selvitetyissä konsepteissa yhdistyvät digitaalisen murroksen tarpeet ja puhtaan siirtymän tavoitteet.
Selvitykset tarjoavat konkreettisia työkaluja alueen yrityksille, kunnille ja sijoittajille vastata muuttuviin energian, ruoan ja teollisuuden tarpeisiin. "Kaikki laaditut selvitykset tukevat seutukunnan pitkäjänteistä kehitystyötä, jossa liiketoimintaympäristöissä tapahtuvat muutokset ja niihin liittyvät haasteet käännetään uusiksi mahdollisuuksiksi. Tavoitteenamme on omavaraisempi ja entistä kilpailukykyisempi alue", toteaa KASE Kehitys Oy:n toimitusjohtaja Petri Jylhä.
Lisätietoja:
Jarmo Finnilä
Projektipäällikkö
KASE Tuulikelle-hanke
Puh. 050 337 3538
KASE Tuulikelle-Tunnistettujen uusien liiketoimintakehitysaihioiden esiselvitykset –hanke keskittyy selvittämään uusia liiketoimintamahdollisuuksia Kaustisen seutukunnalle tärkeillä toimialoilla, jotka ovat kärsineet haasteista viimeisten vuosien aikana. Hankkeen yhtenä keskeisenä painopisteenä on selvittää kestävää ja taloudellisesti kannattavaa kiinteistöjen, teknisten sekä inhimillisten resurssien käyttöä.
KASE Tuulikelle-hankkeen päärahoittajana toimii Keski-Pohjanmaan liitto. Hankkeelle on myönnetty rahoitus Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukemisen määrärahasta (AKKE).