21.11.2025
klo 19:00–20:30
Toholammin Kulttuurisali
Lampintie 5, 69300 Toholampi
Toholammin kulttuuritoimi
Dave, suomalaisen rockin legenda ja kulmakivi, ei juuri esittelyjä kaipaa. Viime vuosina Davea on nähty esiintymislavoilla soolona, eri bändikokoonpanojensa kera sekä mm. SF-Bluesin ja Sleepy Sleepersin matkassa. Marraskuussa 2025 vuorossa on jälleen rakastettujen sooloesiintymisten vuoro, vielä kerran toivottujen lauluntekijäiltojen muodossa. Ohjelmisto painottuu Daven suomenkieliseen tuotantoon, jonka tunnetuimpia teoksia ovat mm. Pieni ja hento ote sekä Annan kitaran laulaa vaan.
Lauluntekijäillat -kiertueen keikat avaa jälleen aiemmin PA Kiiskilä -nimellä tutuksi tullut kitaristi ja laulaja-lauluntekijä Aleksi Kii. Daven sanoin “omaperäisen säveltäjän, sanoittajan ja kitaristin” kappaleet tarjoavat kokemuksen suomirockista, joka on saanut vahvasti vaikutetta myös Suomen ulkopuolelta. Idea yhteiskeikoista syntyi kuin luonnostaan Aleksin ja Daven vuosien mittaisesta yhteistyöstä tien päällä.
Iltojen tiet ovat käsikirjoittamattomat – luvassa lienee Daven rakastetuimpien kappaleiden lisäksi myös spontaania kahden kitaran ilotulitusta sekä vaihtuvaa ohjelmistoa. Anna kitaran laulaa vaan!
Liput 25 €, ennakkoon tiketti.fi ePassi, Kaikukortti. Koululaiset ja opiskelijat 5 €. Liput ovelta klo 18 alkaen. Numeroimattomat istumapaikat. Kesto n. 1,5 h (ei väliaikaa)