Siirry sisältöön

Oppia biohiilen tuotantoon -hanke

tukee mahdollisimman realistisen liiketoimintasuunnitelman laatimista biohiililiiketoiminnan käynnistämiseksi Kaustisen seutukunnan alueella.

Oppia biohiilen tuotantoon -hanke tukee mahdollisimman realistisen liiketoimintasuunnitelman laatimista biohiililiiketoiminnan käynnistämiseksi Kaustisen seutukunnan alueella. Hankkeen kohderyhmää ovat maa- ja metsätaloutta harjoittavat yritykset ja yhtymät, aluekehittämisen asiantuntijat, yrityspalveluiden henkilökunta, biohiilituotannosta kiinnostuneet yritykset ja yrittäjät sekä välillisenä hankkeen tuloksista hyötyvinä kohderyhminä alueen muut yritykset, yhteisöt, kunnat ja kuntalaiset.

Hankkeessa toteutetaan opintomatka, jossa tutustutaan Pohjoismaiden biohiilituotantoon. Matkan kohteet on valittu suomalaisen biohiilen huippuasiantuntijan suosittelemana. Opintomatkan tavoitteena on tuottaa osallistujille mahdollisimman monipuolista ja ajantasaista tietoa biohiilen tuotantoteknologioista, biohiilen potentiaalisista käyttökohteista ja mahdollisista asiakkaista sekä biohiilen laatuvaatimuksista eri käyttökohteissa.

Hankkeessa toteutetaan myös pienimuotoisia testipyrolysointeja, joilla selvitetään erityisesti metallinjalostusteollisuuden hiilitarpeen kriteerien mukaisesti hiilen laatuun ja puhtauteen liittyviä seikkoja eri puulajeja raaka-aineena käyttäen. 

Hankkeelle on myönnetty Euroopan maaseuturahaston Leader-rahoitusta Pirityiset ry:n kautta. 

Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 17 530€, josta Pohjanmaan ELY-keskuksen myöntämä tuki on 90% ja yksityinen rahoitus 10%.

Hankeaika: 15.4.2025-30.9.2025

 

Timo Pärkkä, aluekehittäjä

Timo Pärkkä

aluekehittäjä

Puh. 040 757 3519

timo.parkka@kaustisenseutukunta.fi

Löydä nopeasti etsimäsi