KASE Tuulikelle -hankkeessa käynnistyy uusi asiantuntijapalvelun hankinta, jonka tavoitteena on selvittää bioterminaalien toteuttamiskelpoisuutta ja liiketoimintapotentiaalia Kaustisen seutukunnan alueella.
Bioterminaalit ja niihin liittyvä bio- ja kiertotalouden liiketoiminta ovat yksi KASE Tuulikelle -hankkeessa tunnistetuista uusista liiketoiminta-alueista, joilla voi olla merkittävää alueellista kehityspotentiaalia. Tämän asiantuntijapalveluna toteutettavan esiselvityksen tarkoituksena on tuottaa raportti, joka tukee mahdollisia jatkotoimia jopa investointipäätöksiä.
Bioterminaali on hankkeessa määritelty laajasti siten, että se voi sisältää:
- puu- ja peltopohjaisen biomassan kuten esimerkiksi mm. hake, tukki- ja kuitupuu, energiapuu, hamppu,
- kierrätysmateriaalien, kuten rakennuspuun tai
- muun uusiutuvan tai kiertotalouteen liittyvän raaka-aineen
varastointia, käsittelyä ja jalostusta.
Bioterminaalien yhteyteen voidaan sijoittaa myös biohiilen tuotantoa sekä erilaisten materiaalien kuivausta (esim. biohiilisyötteet).
Selvityksen tuloksena syntyy raportti bioterminaalien alustavista optimaalisimmista sijaintivaihtoehdoista Kaustisen seutukunnan alueella: 1–3 paikkaa (ei ehdotonta kiinteää kappalemäärävaatimusta).
Selvitystyössä arvioidaan ja otetaan kantaa erilaisten bioterminaalitoteutusratkaisujen:
• alustaviin liiketoimintamalleihin
• alustaviin investointikustannuksiin
• alustavaan kannattavuuteen
• potentiaalisiin rahoituslähteisiin (erityisesti julkisen rahoituksen lähteet)
• potentiaalisiin investoreihin ja alueellisen yhteistyön mahdollisuuksiin sekä yhteistyön hyötyihin (kunnat, kuntakonsernien yhtiöt, yksityiset toimijat)
• toteutuksen modulaarisuuteen ja/tai vaiheistukseen
• riskiarvioihin (teknis-taloudellinen, ympäristö)
Tarjousten viimeinen jättöpäivä: perjantai 9.5.2025 klo 16.00
Toimitusosoite:
Sähköpostin otsikkoon: "Tarjous KASE Tuulikelle – Bioterminaalit -scoping study”
Lisätietoja:
Projektipäällikkö Jarmo Finnilä
Tarjouspyyntö kokonaisuudessaan löytyy täältä: Tarjouspyyntö
Kysymyksiä ja vastauksia tarjouspyyntöön liittyen täältä.