Siirry sisältöön

Datakeskusliiketoiminnan Scoping Study


Osana KASE Tuulikelle -hanketta Kaustisen seutukunnan alueella on toteutettu kaksi esiselvitystä datakeskustoiminnan toimintaedellytyksistä- ja liiketoimintapotentiaalista. Selvitykset tarkastelevat alueen soveltuvuutta datakeskusten sijoituspaikaksi sekä datakeskuksiin perustuvan liiketoiminnan taloudellista ja teknistä toteutettavuutta. 

Alueellinen sijoittumisselvitys kartoitti viisi kuntaa kattavan alueen mm. sähköverkon kapasiteetin, maa-alueiden soveltuvuuden ja tietoliikenneinfrastruktuurin perusteella. Selvityksessä tunnistettiin alueelta keskeisinä vahvuuksina mm. runsas uusiutuvan energian tuotantopotentiaali sekä kehittyvä sähkönsiirtoverkko. Kaavoitukseen ja infrastruktuuriin liittyvät tarpeet tunnistettiin merkittäviksi kehityskohteiksi. 

Toteutettavuusselvitys ja liiketoimintamallinnus keskittyi selvittämään pienten datakeskusten ja hukkalämmön hyötykäytön kannattavuutta alueella. Eri kokoluokan datakeskusratkaisuja verrattiin muun muassa hakelämpölaitokseen. Selvityksessä tunnistettiin kannattavuuden kannalta keskeiseksi tekijäksi hukkalämmön tehokas hyödyntäminen esimerkiksi teollisuuskäytössä ja kaukolämpöverkossa. Mahdollinen sähköveroluokkien muutos voi kuitenkin heikentää pienempien datakeskusinvestointien taloudellista houkuttelevuutta. 

Laadittujen selvitysten tulokset tukevat jatkosuunnittelua ja osoittavat, että Kaustisen seutukunta voisi tarjota edellytyksiä datakeskustoiminnalle – erityisesti, jos alueen infrastruktuuriin ja kaavoitukseen panostetaan strategisesti. 

Löydä nopeasti etsimäsi