Siirry sisältöön
  • Seututoiminta
  • Kiertotalous
28.9.2022

Kaustisen seutukunta on mukana kiertotalouden green deal -sopimuksen valmistelutyössä

Kaustisen seutukunta lähtee mukaan valtakunnallisen kiertotalouden green deal -sopimuksen valmisteluun. Valmisteluun osallistuu 80 toimijaa ja mukana ovat lähes kaikki maakunnat, isoimmat kaupungit, yritys- ja toimialajärjestöjä, metsäteollisuuden suurimmat yritykset sekä rakentamisen alan toimijoita, mikä antaa vahvat lähtökohdat vaikuttavuudelle. Kaustisen seutukunta on mukana ainoana seutukuntana ja maaseutualueista on mukana Kaustisen seudun lisäksi vain Utajärven kunta Pohjois-Pohjanmaalta. 

”Olemme mukana kahdesta syystä. Ensinnäkin tämä työskentely tukee seudun strategisten kiertotaloustavoitteiden toteuttamisessa ja toiseksi haluamme tuoda keskusteluun kehittyvän maaseudun näkymän esimerkiksi ravinteiden kiertoon maataloudessa ja erilaisten sivuvirtojen hyödyntämisen uusien liiketoimintamahdollisuuksien luomisessa”, kertoo aluekehittäjä Timo Pärkkä Kaustisen seutukunnasta. 

Mikä kiertotalouden green deal on?

Kiertotalouden green deal on sopimus, joka vauhdittaa siirtymistä kiertotalouden mukaiseen toimintaan. Se koostuu yhteisistä raameista ja kriteereistä sekä mukaan lähtevien toimijoiden vähähiilistä kiertotaloutta edistävistä sitoumuksista. Yhteistyöllä tuotetaan tutkimustietoa luonnonvarojen käytöstä ja tunnistetaan vaikuttavimpia toimia kiertotalouden edistämiseen. 

Kiertotalouden green dealin pohjaksi toteutetaan skenaariotyö, mikä on tutkimuslaitosten tekemä tilannekuva luonnonvarojen kulutuksen vaikutuksista ympäristöön ja talouteen. Skenaariotyön myötä kehitetään yhdessä tutkimuslaitosten ja mukaan lähteneiden toimijoiden kanssa tavoitteet ja toimenpiteet, joista kiertotalouden green dealin sitoumukset muodostetaan. Toimijat liittyvät green dealiin tekemällä siihen omat sitoumuksensa. Sitoumuksessa toimijat määrittelevät oman toimintansa näkökulmasta itselleen tavoitteet ja toimenpiteet, jotka edistävät kiertotalouteen siirtymistä mahdollisimman vaikuttavasti.  

Siirtymä kiertotalouteen tehdään yhdessä

Kiertotalouden green deal valmistellaan tiiviissä yhteistyössä mukaan lähtevien toimijoiden, ministeriöiden ja tutkimuslaitosten kanssa. Yhteistyön avulla määritetään vaikuttavampia toimia kiertotalouden edistämiseen tutkittuun tietoon perustuen.  

”Biokaasun tuotanto ja ravinteiden kierrätys on hiilineutraalia kiertotaloutta parhaimmillaan. Näemme, että tässä kiertotalouden green deal -prosessissa on tärkeää kiinnittää huomiota myös biokaasutuotannon ja sen jatkojalostamisen tuomiin mahdollisuuksiin.”, toteaa projektipäällikkö Salla Siivonen Kierthon 2.0 -hankkeesta. 

Lopulliseen kiertotalouden green dealiin osallistuvat toimijat laativat omat sitoumuksensa, toteuttavat sitoumuksessa lupaamiaan toimia ja raportoivat niiden etenemisestä. Sitoumukset valmistuvat kesään tai syksyyn 2023 mennessä. 

Lisätietoja: 

Salla Siivonen 

Projektipäällikkö Kierthon 2.0 -hanke, Kaustisen seutukunta 

puh. 040 480 6162,  


Timo Pärkkä 

Aluekehittäjä, Kaustisen seutukunta 

puh. 040 757 3519,   

 

Työ- ja elinkeino- ja ympäristöministeriön julkaisema tiedote Kiertotalouden green dealista.