Olihan se reissu. Ei uskoisi miten paljon pimeitä kolkkia mahtuu pitkien suorien, kiikkerien siltojen ja töyssyisten taivalten taakse kaamosajan pohjolaan. Ja miten määrättömästi niihin kätkeytyikään hyviä sydämiä ja tahtoa tehdä parempia valintoja. Oikein otsalohkoa viilsi kaikki reissussa nähty, vai liekö sittenkin kaffihammas, jota kolotteli? 

Tonttu ei ollut ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Pukin reissuhommat olivat tuttuja jo monelta vuodelta. Työporukassa oli hyvä henki, ja vahvuuteen mahtui monen sorttista hiipankuluttajaa kaikista maan mahdollisista ja mahdottomista kolkista. Urakka oli vaativa, mutta työkaveriin oli vahva luotto, oli kyse sitten rivitontusta, porosta, tai huoltoverkostoa ylläpitävästä kotitontusta.  

Korvatunturin loppupalaverista kotitaipaleelle lähtiessään tonttu oli helpottunut, mutta urakan jäljiltä perin pohjin ryytynyt ja pitkissä mietteissä. Matkaa kotitöllin ripaan Näätingissä tuntui olevan valovuosia ja huopasaappaista päärmeili pitkistä päivistä kertova hajumaailma. Jostain nousi huulille vanha Fatimarssi, ja vihellellessään tonttu muisteli alkukuun tiedusteluretkillä tapaamiaan kilttejä: Opettajaa, joka suojeli iloa oppimisessa. Hoitajaa, joka huolehti hoivan lisäksi hymyistä ja tarinoista. Lumen auraajaa, joka teki teitä ja kaarteita turvalliseksi kulkea. Kylän väkeä, joka päivätöiden päälle rakensi, raivasi ja talkoili siellä missä juhlat, kisat tai yhteiset puitteet vaativat.  

Joka mietteestä askel keveni ja viiksennurkka rupesi nykimään ylöspäin. Tunturimaisema vaihtui pala palalta tasaisempiin, soiden ja jokien juovittamaan maisemaan ja ristiselässä tuntui jo rennommalta.   

Jatkonkosken kodalla oli tapana pitää kotiseudulle paluun kunniaksi kunnon tauko, tehdä tulet ja ottaa lomakauden ensimmäiset nokkaunet ilman paineita aikatauluista tai vuorolistoista. Reissunyssäkästä auki rullattu poppana pehmitti unesta elpyviä jäseniä.  

Kiireen puuttuessa saattoi reittiin lisätä pienen mutkankin sopivaan väliin, pian näkyi jo joentöyräällä Pajamäki, jossa kollegalla olisi varmasti pannu kuumana ja onnen ollessa myötä myös sauna. Venetjoen tekojärveltä puolestaan oli varma käydä pilkkimässä iltatulille savustettavaa. Joulumuorin eväillä pysyi nälkä kyllä loitolla, mutta Tonttu oli salaa sitä mieltä, että oman kotiseudun antimet vasta kohottivat aterian jouluateriaksi. 

Oli vielä yksi tärkeä pysäkki: monet taipaleet tänäkin jouluna valaissut lyhty saisi jäädä luomaan lämpöä haudalle kuusten suojaamalla kirkkomaalla. Torpantietä pitkin matka jatkui ja töppösen pohjassa tuntui yhä vahvemmin, että alla rahisi kotiseudun sora. Pappilankosken kohinassa kietoutui entinen tulevaan ja muistutti kulkijaa joka henkäyksellä, että oikeastaan on vain tämä hetki.  

Pellonreunaan katsetta nostaessa tuntui jo monelta paluumatkalta tuttu malttamaton jännitys - näkyisikö kirkontorni tällä kelillä Veiskoluomaan asti?