Olin projektipäällikkönä Metsähallituksen EAKR-rahoitteisessa hankkeessa "Isoja elämyksiä pohjolan kalavesiltä". Hankkeen loppuraportissa asioita on tarkasteltu valtion vesien hallinnoinnin näkökulmasta, eikä seuraavaa huomiota tule ottaa yksityisten vedenomistajien suuntaan osoitettuna vaatimuksena. Tässä kuvataan asiaa yritystoiminnan näkökulmasta, ja erityisesti niitä riskejä, jotka ovat ominaisia kalastusmatkailussa.

Seuraava teksti on suoraa lainausta loppuraportista (jonka kirjoittaja olin). 

"Lähes kaikki kalavedet ovat kaikkien kalastusmuotojen ja/tai kalastajaryhmien käytössä. Yritystoiminnassa on erilaiset lainalaisuudet kuin virkistyskalastuksessa tai kotitarvekalastuksessa. Liiketaloudellisen riskin hallinta on menestyvän yritystoiminnan edellytys.

Kalastusmatkailuyrittäjien (erityisesti opastoimintaa harjoittavien) haasteena on, että yrittäjän mahdollisuudet toimintaympäristön riskienhallintaan ovat olemattomat. Luonnonvoimien armoilla (ukkosmyrskyt, pitkät hellejaksot, yms) toimiva yrittäjä on jo valmiiksi haastavassa tilanteessa. Tämän lisäksi on huomioitava, että kalastus on laji, jossa tuotteen tasalaatuisuuden varmistaminen on mahdotonta. Kun kala ei syö, niin ammattitaitoisinkin opas joutuu tilanteeseen, jossa asiakkaat saavat huonoa tuotetta. Huono syönti voi johtua esimerkiksi siitä, että alueella on suuri kalastuspaine. Tutkitun tiedon (esim. Askey ym. 2011) mukaan kalastuspaine heikentää kalojen ottihalukkuutta, vaikka kalat vapautettaisiinkin.

Tässä esiteltävä esimerkki perustuu tositapahtumiin, ja sen avulla on mahdollista ymmärtää tilanne yrittäjän näkökulmasta. Yrittäjä toimii järvellä, jonka kalasto on hyvä, mutta ei välttämättä edes parempi kuin muissa lähivesistöissä. Kun yrittäjän asiakkaat saavat kaloja, ja yrittäjä markkinoi toimintaansa kohteella, yhä useampi omatoimikalastaja saapuu paikalle oman veneensä kanssa. Tästä seuraa kalastuksen laadun heikkeneminen, sillä rajallinen vesistö kuormittuu kasvaneesta kalastuspaineesta. Yrittäjän asiakkaat kaikkoavat, kun tuote on yhä huonompi. Coxin ja Waltersin (2002) mukaan huippukalastuskohteille ei tulisi olla vapaa pääsy (open access recreational fisheries), sillä hyvät vapakalastuskohteet heikkenevät varmasti, kun paikka saa kuuluisuutta. Pääsyä kohteelle tulisi heidän mukaansa rajata, jotta kalakanta ja kalastuksen laatu pysyisi hyvänä. Esimerkkitapauksessa yrittäjän on pakko siirtää toimintaansa uuteen kohteeseen, mikä puolestaan vie aikaa ja rahaa. Lisäksi myös majoitus ja logistiikka pitää miettiä uudestaan. Vastaavasti uudelle kohteelle on odotettavissa kasvaneet kalastajamäärät, kun omatoimikalastajat seuraavat yrittäjän uudelle toiminta-alueelle. Yrittäjällä ei ole käytännön mahdollisuutta rakentaa pitkäjänteistä liiketoimintaa, ja investointihalukkuus on tämän vuoksi heikkoa."

Kirjoitan myöhemmin keinoista, joilla yritysten liiketoiminnallisia riskejä voisi vähentää.

Suomen Itämereen laskevista joista lähes jokainen on ollut lohi- ja meritaimenjoki. Myös Lestijoki ja Perhonjoki lukeutuvat näihin. Vaelluskalojen palauttamistyö on ollut käynnissä, ja joitakin hyviä tuloksia on näkyvissä. Paljon olisi kuitenkin parantamisen varaa, sillä kalastuslain tavoitteena on kalakantojen luontaiseen lisääntymiseen perustuva elinkierto. Vaellusyhteyksien palauttaminen, kutu- ja pienpoikasalueiden ennallistaminen, maankäytön vesistöhaittojen vähentäminen ja kalastuksen säätelytoimet ovat keskeisiä toimenpiteitä. Kaikilla näillä on suuri merkitys, ja siksi vastuu on yhteinen. Tämänkin valossa on helppo ymmärtää Perustuslain 20 § kirjausta: vastuu luonnon monimuotoisuudesta kuuluu kaikille.

Lestijoen meritaimenen tila on ollut heikko, vaikka toimenpiteitä on tehty lisääntymisalueiden osalta, ja vaellusyhteyksiä on parannettu (ja tullaan parantamaan myös Parkkikoskella). Nyt on tärkeää pohtia myös muita toimenpiteitä, jotta haluttuun tulokseen päästäisiin. Tutkimustiedolla on keskeinen rooli tarpeellisten toimenpiteiden kartoittamisessa, mutta vedenlaadun parantaminen ja kalastuskuolleisuuden minimointi ovat joka tapauksessa tärkeitä toimenpiteitä. Perhonjoen tilanne on parempi, mutta kalastuslain asettamaan tavoitteeseen on vielä pitkä matka.

Lohen, meritaimenen, vaellussiian, ankeriaan ja nahkiaisen tilanne ei ole erityisen hyvä maassamme tai muuallakaan Euroopassa. Tulevaisuus voi olla parempi. Muutos ei kuitenkaan tapahdu ilman asioiden muuttamista. Vaelluskalojen ahdinko ei ole luonnonlaki.

Tämä hanke, eli ”Kalastus- ja erämatkailun kehittäminen Keski-Pohjanmaalla” ei ole vaelluskalojen palauttamiseen kohdennettu, mutta vaelluskalojen vahvojen (luontaisten, eli itseään ylläpitävien) kantojen paluu olisi monessa mielessä loistava asia. Vaelluskaloilla on itseisarvo, mutta hyödyt näkyisivät myös kulttuurisesti ja yhteisöllisesti. Lisäksi tarjolla olisi myös suoria taloudellisia hyötyjä. 

ps. alla on kuva Perhonjoen meritaimenesta, joka on istutettu (leikattu rasvaevä on merkki tästä) ja nousemassa kutemaan. Kuva on otettu tutkimusmerkinnän yhteydessä. Kala vapautettiin mittausten ja radiolähettimen asennuksen jälkeen.

Aloitin työni tässä hankkeessa (Kalastus- ja erämatkailun kehittäminen Keski-Pohjanmaalla) tammikuun loppupuolella 2024. Tässä vaiheessa hanketta voi siis puhua myös kokemuksesta, eikä pelkästään aikomuksista.

Kalastusmatkailun keskeisin resurssi on vesistö ja siellä elävät kalakannat. Kaikki vesistöt eivät kuitenkaan ole hyviä kalastusmatkailuvesiä. Kalastusmatkailua kehittyy aina sinne, missä on suuria kaloja ja vahvat, luontaisesti lisääntyvät kalakannat. Kalastusmatkailijat eivät lähtökohtaisesti ole palveluiden perässä, sillä isot kalat ja laadukas kalastus ovat syy matkaan lähtemiselle. Hyvää palvelutasoa kuitenkin arvostetaan, ja siitä ollaan valmiita myös maksamaan. Kalastusmatkailun kehittämisessä ei voi ohittaa isojen kalojen tai laadukkaan kalastuskokemuksen merkitystä. Palveluille ei ole kysyntää, jos alueella ei ole laadukasta kalastusta ja isoja kaloja (houkuttelemassa kalastajia paikalle).

Millä kriteereillä vesistöä voidaan arvioida kalastusmatkailuun soveltuvaksi? Edellä avattiin kohteen kalaston tärkeyttä, mutta muillakin tekijöillä on merkitystä. Näistä keskeisimpiä ovat matkailupalveluiden läheisyys (esim. ravintolapalvelut, majoitus, välinevuokraus), kohteen saavutettavuus ja kohteen maisemalliset arvot. Saavutettavuuteen ja kalastoon on usein mahdollista vaikuttaa alueen toimijoiden yhteistyöllä. Maisemallisiin arvoihin vain rajallisesti.

Vuonna 1993 pidetyn Kalamiehet ry:n täydennyskoulutuksen esityksessä oli hyviä huomioita "Kalastusmatkailija on vaativa asiakas ja vaatimukset kasvavat vielä entisestään. Laatua odotetaan jo saaliiltakin. [...] Kalastusmatkailun rakentaminen on mittatilaustyötä joka tehdään ympäristön ehdoilla toimivaksi kokonaisuudeksi." Mitäpä tuohon sitten sanoisi? Nyökyttelisin, sillä esittäjä puhuu totta. Ja täysin ajankohtaisesta näkökulmasta, vaikka esitys pidettiinkin jo 31 vuotta sitten.

Niin. Piti vastata otsikon kysymykseen: mistä tunnistaa hyvän kalastusmatkailuvesistön? Vahvoista luontaisista kalakannoista, joissa on runsaasti isoja yksilöitä. Kaikki muu siinä ympärillä on sitten vähemmän tärkeää.