Siirry sisältöön
  • Yleinen
8.6.2021

Yli 70 % Kaustisen seudun asukkaista suosittelee kotikuntaansa asuinkuntana

Kuntalaiskyselyn tulokset kertovat sekä vahvuuksista että kehityskohteista

Kaustisen seudun viidessä kunnassa toteutettiin huhti-toukokuussa sähköinen kuntalaiskysely, johon kertyi vastauksia yhteensä 659. Vastausaktiivisuus oli kaikissa viidessä kunnassa hyvä, sillä jokaisesta kunnasta saatiin yli 100 vastausta. Ylivoimaisesti suurin osa vastaajista jätti vastauksensa sähköisellä lomakkeella, paperivastauksia aineistoon kertyi vain puolisen tusinaa.  

Kyselyllä pyrittiin selvittämään asukkaiden ja vierailijoiden mielipiteitä kunnista, kuntien ja niissä tarjottavien palvelujen hyviä ja huonoja puolia. Lisäksi kysyttiin, millaisia asioita kunnissa tulisi kehittää ja kulkeeko tieto riittävästi kuntalaisten ja kunnan välillä, ja sitä, missä sähköisissä palveluissa olisi eniten kehitettävää.  

Kun kysyttiin, mikä asuinkunnassa on parasta, vastauksissa nousi vahvasti esille kaunis luonto, mukavat ihmiset, läheltä löytyvät palvelut, rauhallinen ja turvallinen asuinympäristö sekä liikunnan ja kulttuurin harrastamisen mahdollisuudet.  

Kyselyyn vastanneiden mielestä kaikissa kunnissa pitäisi ensisijaisesti parantaa työllistymisen mahdollisuuksia ja palveluita. Näiden jälkeen parannettavista aihealueista esiin nousi selkeimmin etätyömahdollisuuksien parantaminen. "Etätyöpisteitä on perustettu seudulla ja maakunnassa muutaman viime vuoden mittaan, esimerkiksi hankkeiden avulla. Viime vuoden aikana etätyön rooli on odotetusti korostunut, ja kiinnostus etätyön mahdollisuuksia ja tekemisen muotoja kohtaan on vahvasti nousussa kaikkialla maassa. Kyselyn perusteella on tarvetta kohentaa etätyömahdollisuuksia myös Kaustisen seudulla, jotta alueesta luonnonläheisenä ja rauhallisena ympäristönä voisi nauttia mahdollisimman moni paikkariippumattomasti töitä tekevä.", sanoo projektipäällikkö Tytti Pohjola Kaustisen seutukunnasta.  

Vastausten perusteella kuntalaisten ja kunnan vuoropuhelussa on vielä kohentamisen varaa: keskimäärin 37 % vastaajista kertoi, että he eivät löydä helposti tietoa siitä, miten kunnassa tapahtuviin asioihin tai päätöksiin voi vaikuttaa. Lisäksi yli puolet vastaajista jokaisessa kunnassa toivoi, että sähköisten kanavien kautta olisi tarjolla enemmän tietoa kunnassa tapahtuvista asioista.  

Kaikista vastanneista 473, eli yli 70 % kuitenkin suosittelee Kaustisen seudun kuntaa asuinkuntana. "Tämä on vahva merkki siitä, että Kaustisen seudulla on hyvä asua, ja sen palveluita ja toimintaa alueella kannattaa kehittää", sanoo kuntien yhteisen digistrategiatiimin puheenjohtaja Marko Malvisto Halsuan kunnasta.   

Kysely toteutettiin samaan aikaan Halsualla, Kaustisella, Lestijärvellä, Toholammilla ja Vetelissä. Kysely oli suunnattu sekä kuntien asukkaille, vapaa-ajan asukkaille että vierailijoille, ja sähköisen kyselyn lisäksi myös paperilomakkeella vastaaminen oli mahdollista kirjastoissa. 

Lisätietoja:  

Tytti Pohjola Salli JavaScriptin suoritus selaimesi asetuksista nähdäksesi sähköpostiosoitteet, / +358 40 182 1989 

Analyysiohjelman luoma sanapilvi asioista, joita kyselyyn vastanneet pitivät Kaustisen seudun kuntien parhaina puolina.