Siirry sisältöön
  • Asukkaille
  • Seututoiminta
14.4.2021

Viiden kunnan kuntalaiskysely auki nyt

Kaustisen seudun viidessä kunnassa toteutetaan huhti-toukokuussa kuntalaiskysely, joka on avattu keskiviikkona 14.4., ja johon voi vastata 16.5. saakka. Kysely toteutetaan samaan aikaan Halsualla, Kaustisella, Lestijärvellä, Toholammilla ja Vetelissä. Kysely on tarkoitettu sekä kuntien asukkaille, vapaa-ajan asukkaille että vierailijoille, joten vastata voivat myös satunnaisesti paikkakunnalla vierailevat henkilöt. Vastaaminen onnistuu sekä verkossa että paperilomakkeella kuntien kirjastoissa. Vastaukset käsitellään nimettöminä ja tulokset julkistetaan toukokuun loppupuolella.   

Kyselyllä pyritään selvittämään asukkaiden ja vierailijoiden mielipiteitä kunnista, kuntien ja niissä tarjottavien palvelujen hyviä ja huonoja puolia. Lisäksi selvitetään, mitä asioita kunnissa tulisi kehittää ja kulkeeko tieto riittävästi kuntalaisten ja kunnan välillä, ja sitä, missä sähköisissä palveluissa olisi eniten kehitettävää.  

Kysely on ajankohtainen erityisesti nyt, kun monet kunnissa tapahtuvat asiat, palvelut ja säännölliset rutiinit on jouduttu pandemian vuoksi järjestämään eri tavalla kuin ennen. Tiedon kulkemiseen ja palveluiden toimintaan on voinut jäädä valuvirheitä, mutta yhtä lailla sähköiset tai muuten uudistetut palvelut ovat voineet yllättää toimivuudellaan.  

”Kysely on kanava, jonka avulla kehityksen paikoista voi kertoa ja toisaalta tuoda esiin onnistumisia. Se on myös tulevaisuudessa toistettavaksi tarkoitettu työkalu, jolla voidaan ajan kanssa mitata sitä, miten palvelut alueella kehittyvät. ”, kertoo projektipäällikkö Tytti Pohjola Kaustisen seutukunnasta.  

Kuntalaiskyselyt toteutetaan osana Kaustisen seutukunnan KASE Smart Countryside: Kuntien toimintamallien ja palveluprosessien tehostaminen digitalisaation avulla -hanketta, jonka avulla on aiemmin luotu mm. Kaustisen seudun kuntien yhteinen digistrategia.  

Vastaa kuntalaiskyselyyn täällä 


Lisätietoja:  

Tytti Pohjola Salli JavaScriptin suoritus selaimesi asetuksista nähdäksesi sähköpostiosoitteet, / +358 40 182 1989