Siirry sisältöön
  • Yleinen
8.10.2020

Kaustisen seutukunnan toiminnasta koronavirustilanteen aikana

Koronavirusepidemian aikana ihmisten terveys on etusijalla, mutta samalla yhteiskunnan ja yritysten on kyettävä jatkamaan toimintaansa. Me Kaustisen seutukunnassa pyrimme omalla toiminnallamme yhteistyössä eri toimijoiden kanssa olemaan yrittäjien ja yritysten sekä muiden yhteistyökumppaneidemme avuksi parhaalla mahdollisella tavalla myös epidemian aikana.  

Olemme siirtyneet pääosin etätyöskentelyyn. Tapaamiset ja palaverit hoidamme etäyhteyksien avulla. Mikäli on tarpeellista tavata kasvokkain, noudatamme vahvaa maskisuositusta ja käytämme kasvomaskia.  

Asiakaspalvelumme toimii ja neuvomme yrittäjiä ja yrityksiä sekä teemme töitä kumppaneidemme kanssa kuten ennenkin, kuitenkin suosimalla yhteydenpidossamme: 

Puheluita ja sähköpostia 

Teams-kokouksia 


Osallistumme kokouksiin, tapahtumiin, seminaareihin tai muihin tilaisuuksiin vain Teamsin tai muun vastaavan sovelluksen avulla.  

Pyydämme huomioimaan, että kunnanvirastoilla sijaitsevien toimistojemme vastaanottoajat eivät toistaiseksi ole voimassa.  

Olethan yhteydessä meihin puhelimitse tai sähköpostilla, niin sovimme yhdessä sinulle parhaat yhteydenpitotavat. Yritysneuvojamme ja -kehittäjämme sekä muu henkilöstömme opastavat tarvittaessa eri yhteydenpitovälineiden käytössä. 
 
Kaikki Kaustisen seutukunnan yhteystiedot löytyvät kotisivuiltamme: 
https://kaustisenseutu.fi/ota-yhteytta/

Lisätietoja: 

Petri Jylhä, kehittämisjohtaja, p. 050 551 3030, petri.jylha(a)kaustisenseutukunta.fi 

Jarmo Finnilä, yrityskehittäjä, p. 050 337 3538, jarmo.finnila(a)kaustisenseutukunta.fi 

Erkki Laide, yritysneuvoja, p. 044 561 2154, erkki.laide(a)kaustisenseutukunta.fi 

Timo Pärkkä, projektipäällikkö, p. 040 757 3519, timo.parkka(a)kaustisenseutukunta.fi 


 

Lisätietoja yrittäjille koronatilanteesta verkossa

Eri tahot ovat reagoineet koronaviruksen aiheuttamaan haasteelliseen tilanteeseen ja jakavat tietoa ja opastusta yrittäjille. Alla on tiivistettynä tietoa ja linkkejä tämänhetkisestä tilanteesta.  

Kaustisen seutukunnan yrityspalvelut seuraa tilannetta aktiivisesti ja tiedottaa kun valtion ja/tai kuntien tai näiden eri organisaatioiden tarjoamissa palveluissa tai tukirahoituksissa tapahtuu muutoksia koronavirusepidemian aikana. Voit olla joka tilanteessa yhteydessä meihin lisätietojen saamiseksi. 

Koronaepidemian taloudellisia vaikutuksia lieventämään tarkoitettuja avustuksia ja lainoja on vielä haettavissa seuraavasti: 

  1. Maaseudun yritysten, alkutuotannon ja kalatalouden koronatuki 

  • tukea voivat hakea koronavirusepidemiasta kärsivät maatilojen yhteydessä toimivat yritykset, maataloustuotteita jalostavat ja myyvät mikroyritykset, maatalouden alkutuotannon sekä kalastuksen, vesiviljelyn, kalanjalostuksen ja kalakaupan yritykset 

  • tuki haettavissa 31.12.2020 saakka 

  1. Tuki uudelleentyöllistämiseen ravitsemusyrityksille 

  • tukea voidaan myöntää valmiuteen ja kykyyn työllistää työntekijöitä koronaepidemiaa edeltänyttä tilannetta vastaavalle tasolle toiminnan käynnistyessä rajoitusajan jälkeen 

  • tukea voidaan kohdentaa myös henkilöstöpalveluyritysten kautta vuokratyönä tai alihankintana hankitun työn maksamiseen. 

  • tuki myönnetään hakemuksesta, viimeinen hakupäivä 31.10.2020 

  1. Tilapäinen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiolaina 

  1. Finnveran eri tuotteet -takaukset, lainat, vientitakuut 

  

Seuraavien koronatukien hakuajat ovat päättyneet: 

  1. Yksinyrittäjän tuki 30.9.2020 

  1. Yleistuki eli ns. kustannustuki 31.8.2020 

  1. Hyvitys toiminnan rajoittamisesta ravitsemusyrityksille 31.8.2020 

  1. Business Finlandin esiselvitys- ja kehitysrahoitus 8.6.2020 

  1. ELY-keskuksen tilanneanalyysi- ja kehitystoimenpiderahoitus 8.6.2020 

 
Kaustisen seutukunta 
Lisätietoa koronavirusepidemian taloudellisten vaikutusten lieventämiseen tarkoitetuista lainoista ja avustuksista löytyy osoitteesta: https://kaustisenseutu.fi/yrittajille/koronatuet-ja-lainat-yrityksille/ 

 
Suomen Yrittäjät 
Suomen Yrittäjät on avannut korona-aiheisen sivuston avuksi yrittäjille. Kaikki koronasta yrittäjälle -sivusto löytyy osoitteesta: https://www.yrittajat.fi/yrittajat/kaikki-koronasta-yrittajalle