Siirry sisältöön

Etätyöpisteet elinvoiman kasvualustoina

Etätyöpisteet ovat osa paikallista ja alueellista elinvoimaa . Ne tuovat paikallisen osaamisen näkyväksi sekä toimivat osaamisen jakamisen ja kehittämisen paikkoina.

  • Etätyötilojen verkosto
  • Etelä-Pohjanmaan liitto
  • Työ- ja elinkeinoministeriö

Etätyöpisteet elinvoiman kasvualustoina-hankkeen tavoitteena on luoda valtakunnallinen, helposti löydettävä etätyöverkosto, jossa pisteet tekevät yhteistyötä. Etätyöpisteet ovat osa paikallista ja alueellista elinvoimaa. Ne tuovat näkyväksi osaamista, ja toimivat kehittämisen ja osaamisen jakamisen paikkoina. Etätyöpiste voi olla myös kasvualusta uudelle elinkeinotoiminnalle. Monella alalla työnkuvat muuttuvat, ja ihmiset asuvat ja työskentelevät monipaikkaisesti - etätyöpiste osana toimivaa etätyöverkostoa on vetovoimatekijä.

Etelä-Pohjanmaan liitto on myöntänyt hankkeen toteutukseen AKKE-rahoitusta ajalle 1.9.2021-31.12.2023. Koko hankkeen budjetti on 270 000 €. Hanke kuuluu Työ- ja elinkeinoministeriön aluekehittämisen teemaverkostoon. Hankkeen päätoteuttajana toimii Aisapari ry. Kaustisen seutukunta toimii hankkeessa yhtenä osatoteuttajana. Seutukunnan omarahoitusosuus hankkeelle on 8 785 €.

Etätyöpisteet elinvoiman kasvualustoina –hankkeessa sujuvoitetaan etätyön tekemistä, ja viritetään selvät sävelet etätyöpisteen perustamisesta kiinnostuneille kunnille ja yhdistyksille. Etätyöpisteiden verkostosta halutaan koko maan kattava, jotta yhteistyö lisääntyisi ja etätyöntekijöiden olisi helppo löytää etätyöpisteet.

Etätyöpisteiden verkoston löydät osoitteesta www.etatyotilat.fi

Tytti Pohjola, projektipäällikkö

Tytti Pohjola

projektipäällikkö

KAIKUMA Aineettoman kulttuuriperinnön matkailupalveluiden kehittämishanke, Etätyöpisteet elinvoiman kasvualustana -hanke

Puh. 040 182 1989

tytti.pohjola@kaustisenseutukunta.fi
Santtu Lehto, Projektipäällikkö

Santtu Lehto

Projektipäällikkö

KASE Smart Countryside: Kuitua kylille, Kylien valmiudet digikehittämiseen

Puh. 040 195 6333

santtu.lehto@kaustisenseutukunta.fi
  • Aisapari ry
  • Kaustisen seutukunta
  • Centria
  • Seinäjoen ammattikorkeakoulu

Löydä nopeasti etsimäsi